Monet ihoaan tatuoinnein koristelevat lemmikinomistajat ovat innostuneet ottamaan iholleen kuvan lemmikistään, ja onpa niitä monen ihollImage result for leikkitatuointejae jo kertynyt jopa useampikin murren tai mirrin kuva. Muutamia vuosia sitten muotiin tuli ottaa tatuoinnin aiheeksi oman lemmikin tassunjälki, samaan tyyliin kuin jotkut vanhemmat ottavat pienen lapsensa jalan -tai kädenjälkitatuoinnin. Jokaisen tassunjäljen sanotaan olevan yksilöllinen, ja vaikka tästä voi toki olla montaa eri mieltä, niin viimeinen sana on kuitenkin lemmikin omistajalla.

Viime aikoina on noussut ilmiöksi tatuoituttaa valokuvantarkka kuva omasta lemmikistä, ja ne ovatkin taitavan tatuoitsijan luomuksina todellisia taideteoksia. Myös suomen tatuointiartistiyhdistyksen puheenjohtaja Tony Raita kertoo tekevänsä paljon lemmikkitatuointeja, ja nimenomaan muistotatuointeja lemmikeistä. Kuitenkin kun kyseessä on tatuointi, ei kuvasta välttämättä tule aivan valokuvantarkkaa, vaan siinä näkyy aina tatuointitaiteilijan oma kädenjälki.

Naivistiseen tyyliin tehtyjä lemmikkitatuointeja on erityisen hauska katsoa. Esimerkiksi etelä-Korealainen tatuointitaiteilija Jiran luo omaksi ja asiakkaidensa iloksi fantastisia koira- ja kissa-aiheisia tatuointeja, joita on katsottavissa hänen Instagram-sivuillaan. Ne ovat hauskoja karikatyyrejä lemmikeistä, ja korostavat useinkin hienolla tavalla kunkin lemmikin ominaisia luonteenpiirteitä.

Tatuointi myös muuttuu jonkin verran vuosien ja vuosikymmenten varrella. Tatuoinnin säilyminen riippuu pitkälti kuinka laadukasta työ ja käytetyt aineet ovat olleet, kuinka syvälle tatuointi on hakattu ja miten. Mutta paljon näkee myös tatuointeja jotka eivät ole kestäneet aikaa. Tämän vuoksi Tony Raita muistuttaa että tatuointia harkitessa kannattaa panostaa osaavaan artistiin, jotta saa kestävän tatuoinnin. Hyvän työn jälki kestää vuosikymmeniä kauniina.

Nykyiset tatuointivärit ovat niin laadukkaita ettei niiden tulisi haalistua ajankaan kanssa. Jos näin kuitenkin pääsee käymään, voi tatuoinnin käydä värjäyttämässä tai korjauttamassa entiseen loistoonsa. Tatuointi voidaan myös muotoilla aivan uuden näköiseksi jos sen ilmettä esimerkiksi elämäntilanteen muuttumisen vuoksi halutaan muuttaa.

Jos sinulla ei ole omaa rakasta lemmikkiä jonka haluaisit iholleen ikuistaa, on olemassa paljon upeita eläimiä joiden kuvilla voi ihoaan tatuoinnilla koristaa, joko realistiseen tapaan tai hauskaan naivistiseen tyyliin. Pienikin kuva piristää kummasti, mutta on hyvä myös muistaa että tatuointi – kuten lemmikkikään – ei ole hetken huumassa otettava asia, vaan se vie sydämesi ikuisesti!